Farming Simulator - Kuinka Traktorien Ajaminen Käy Virtuaalimaailmassa?
48
Views

Farming Simulator on jo kypsään ikään ehtinyt peli, jonka tavoitteena on luoda oma menestyvä maatila. Peliä on päivitetty vuosittain, jolloin siihen on tuotu uusia karttoja ja päivitettyjä työkoneita.

Simulaattorit poikkeavat monista muista peleistä, koska niissä ei ole varsinaista voittajaa tai tehtävää, mikä pitäisi suorittaa. Siksi voi tuntua uskomattomalta, että Farming Simulator on myös kilpapeli. Pelin ympärillä on kuitenkin aktiivinen liiga, jonka palkintorahat ovat nousseet vuosi vuodelta.

Tutustutaan alla tarkemmin tähän valtavaa suosiota peliin, joka keskittyy maatilan arjen ympärille.

Farming Simulator myös eSports-laji

Farming Simulator - Kuinka Traktorien Ajaminen Käy Virtuaalimaailmassa?

Farming Simulator on noussut jopa yllättävän suureen suosioon, ja pelin ympärillä järjestetään turnauksia ja liigoja. Näistä suurin on Farming Simulator League, jota on pelattu jo useamman kauden ajan.

Liigan ottelut ovat moninpelejä, jossa kolmen pelaajan joukkueet ottelevat toista joukkuetta vastaan. Turnauksissa pelataan nopeutettua versiosta, jossa maatilan rakentamista ei aloiteta aivan alusta.

Varsinaisessa ottelussa hankitaan ensin tarvittavat koneet, viedään ne maatilalle ja aletaan hommiin. Tavoitteena on toimittaa toista joukkuetta enemmän viljaa ja paaleja annetussa ajassa.

Muiden eSports-pelien tavoin monet vedonlyöntisivut tarjoavat valikoimissaan myös Farming Simulator League -turnaukset. Yleensä valikoimissa on myös live-vedonlyöntiä, joka mahdollistaa ottelun seuraavien tapahtumien veikkaamisen niiden ollessa jo käynnissä.

Farmisimulaattori tuntuu epätodennäköiseltä kilpapelaamisen lajilta, mutta kerää yllättävän paljon katsojia. Tiiviit ottelut tarjoavat paljon toimintaa, eikä laji häviä viihdyttävyydessä muille eSports-peleille.

Farmisimulaattori kiinnostaa yllättävän paljon

Ensimmäinen Farming Simulator julkaistiin vuonna 2008, eikä kukaan osannut aavistaa, mihin mittakaavaan suosio vuosien myötä nousee. Sen kaikkia osia on ladattu yhteensä miljardeja kertoja, ja uusi julkaisu rikkoi heti julkaisun jälkeen ennätyksiä latausmäärissä.

Pelisarja on myös kulkenut jatkuvasti yhä monipuolisemmaksi, ja mukaan on tuotu uusia erikoiskoneita vaativia lajeja. Uusimmassa osassa voi viljellä esimerkiksi oliiveja ja viinirypäleitä, jotka tuovat lisää vaikeustasoa pelaamiseen.

Virtuaalipeli pyrkii tarjoamaan mahdollisimman aitoa maatilatunnelmaa, ja siihen on tuotu valtava määrä aitoja työkoneita ominaisuuksineen.

Farmisimulaattori mahdollistaa esimerkiksi John Deere 6830 -traktorin rattiin istumisen, minkä jälkeen tehokkaalla koneella voi lähteä hoitamaan maatilan päivittäisiä tehtäviä. Traktorin kuljetus, pellon kyntäminen ja viljan puinti ovat kaikki töitä, joita kaupunkien asukkaat eivät muuten pääsisi kokeilemaan.

Virtuaalinen pelikokemus nousee vielä korkeammalle tasolle, kun kotiin hankkii peliä varten kehitetyn ohjaimen. Näissä on myös oikeista traktoreista löytyvä ohjaussauva ja säätönapit, joiden avulla pystyy käyttämään maatilan työkoneita tavallista ohjainta paremmin.

Virtuaalilasit tuovat vielä aidomman pelikokemuksen

Virtuaalilasit ovat tehneet viime vuosien aikana tuloaan, ja markkinoille on ilmestynyt yhä laadukkaampia vaihtoehtoja. Farming Simulator ei vielä toistaiseksi sovi suoraan virtuaalilaseilla pelattavaksi, mutta se onnistuu erikseen ladattavien ohjelmien avulla.

Farming Simulator on grafiikoiltaan erittäin aidon näköinen, joten pelin virtuaalitodellisuus herää todella henkiin VR lasit päässä. Traktorin kuljetus ja maatilan tehtävät saavat uuden ulottuvuuden, kun uppoutuu pelin virtuaaliseen maailmaan lasit päässä.

Vaikka uusimman osan julkaisusta on vasta vähän aikaa, käy keskustelu seuraavista päivityksistä jo kuumana. Pelaajayhteisö toivoo erityisesti, että seuraava osa olisi suoraan yhteensopiva virtuaalilasien kanssa.

Näin väliin ei tarvitsisi maksullista lisäohjelmaa, ja pelin ostamisen jälkeen virtuaalilasien päähän laittaminen riittäisi.

Myös muut simulaattorit suosittuja

Farming Simulator - Kuinka Traktorien Ajaminen Käy Virtuaalimaailmassa?

Vaikka Farming Simulator on ehdottomasti oman kategoriansa suosituin peli, ovat myös simulaattorit suosittuja. Simulaatiopeleissä voi muun muassa palata armeijaan, lentää lentokonetta tai ajaa isoa rekkaa. Oman maatilan rakentaminen ja sen saaminen tuottavaksi on tuttua myös muista simulaatiopeleistä.

Simulaatiopelit ovat oma pelaamisen laji, joka ei ole samalla tavalla selviytymistä tai tehtävien suorittamista kuin muut pelit. Niissä voi luoda täysin oman näköisen maailman ilman, että pelin tekijä olisi päättänyt kulun valmiiksi.

Farming Simulatorin vetonauloja on myös isojen työkoneiden ajaminen, joita vain harva pääsee ajamaan oikeassa maailmassa.

Pienestä aloittanut Farming Simulator League on kerännyt viime vuosina mukaan merkittäviä sponsoreita, mikä on kasvattanut palkintorahoja. Pelimuotoa on nopeutettu entisestään, mikä edellyttää tehokasta tiimityöskentelyä voiton saavuttamiseksi. Pelin suosio ei ole siten laantumassa, vaan jatkaa tulevaisuudessa kasvuaan.

Article Categories:
Traktorit

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *